Miten seura toimii?

Suomen kirkkohistoriallisen seuran toiminta kohdistuu tieteelliseen julkaisutyöhön, julkaisujen myyntiin ja markkinointiin, kirkkohistorian uusimpia tutkimustuloksia esittelevään kokoustoimintaan sekä kirkkohistoriallisen tutkimuksen kannalta arvokkaan arkistoaineksen kokoamiseen ja tallentamiseen.

Seura julkaisee mahdollisuuksien mukaan vuosittain 3-5 tieteellistä monografiaa sekä vuosikirjan. Jokaisesta monografiasta tehdään erillinen julkaisupäätös asiantuntijalausuntojen perusteella. Vuosikirjaan tarkoitetut artikkelit ja kirja-arvostelut toimitetaan vuosikirjan toimittajille.

Seura järjestää loka-huhtikuussa jokaisen kuun ensimmäisenä maanantaina avoimen esitelmätilaisuuden ajankohtaisesta tutkimusaiheesta. Poikkeuksena on tammikuu, jolloin seura viettää vuosijuhlaansa Pyhän Henrikin päivänä 19.1. Tilaisuudet järjestetään yleensä Tieteiden talossa (Kirkkokatu 6, Helsinki).

Joka toinen vuosi tai tarvittaessa useamminkin seura järjestää Kirkkohistorian päivän. Ensimmäinen päivä järjestettiin Suomenlinnassa syyskuussa 2001. Teemana oli silloin Kirkko ja 1960-luku. Syyskuussa 2003 Hämeen linnassa teemana oli Kirkko ja keskiaika. Seuraava Kirkkohistorian päivä pidettiin syyskuussa 2005 Baltian kirkkohistoriasta. Vuonna 2006 järjestettiin kirkkohistorian päivä teemalla Sukupuoli ja uskonto 1800–1900-luvulla.

Toukokuussa seura järjestää jäsenilleen ja heidän perheilleen suunnatun maksullisen kevätretken johonkin kirkkohistoriallisesti kiinnostavaan kohteeseen.

Toimintasuunnitelma 2011
Toimintasuunnitelma 2010

Seura jakaa vuosikokouksessaan pro gradu -palkinnon.

Suomen kirkkohistoriallinen seura on CIHECin jäsen.

CIHEC Finnish National Commission, Annual Report 2010

Aiemmat opinto-ja kevätretket
Seuran säännöt
Seuran historiaa
Vanhat toimintakertomukset

takaisin