Kevään 2018 ohjelma

Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosijuhla ja vuosikirjan julkistus

Pyhän Henrikin päivänä pe 19.1.2018, kello 16.30–19.00

Tieteiden talo, Sali 505 (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista

Ohjelma

16.30 Kahvitarjoilu

17.00 Seuran puheenjohtaja avaa tilaisuuden, gradupalkinnon sekä Sota ja pakolaisuus -teemaisen vuosikirjan julkistus

17.30 Vuosijuhlaesitelmä: Suomalaiset sotilaspastorit SS-joukoissa, dosentti André Swanström

 

19.00 Illallinen ravintola Zinnkellerissä (omakustanteinen, 35 e (sis. yhtenäinen alkuruoka, 3 pääruokavaihtoehtoa, ja yhtenäinen jälkiruoka ottaen huomioon erikoisruokavaliot), ilmoittautuminen ennakkoon sihteerille su 14.1. mennessä info[@]skhs.fi. Kerrottehan ilmoittautumisen yhteydessä mahdolliset erikoisruokavalionne ja muut ruokarajoitteet.

 

Kevätkokous ja Uuden tutkimuksen ilta ma 5.3. klo 16.30 (Tieteiden talo, sali 312)

klo 16.30 Kevätkokous

klo 17.15 TT Suvi-Päivi Koski: Merkittävä kirjalöytö Saksasta – meneekö varhainen virsikirja- ja katekismushistoriamme uusiksi?

Lisäesitelmät mahdollisia.

 

Rahvaan kirjallistuminen ja maailmankuvan avartuminen – Kirjastojen merkityksestä ja synnystä Suomessa

Tarja-Liisa Luukkanen

Rahvaan kirjallistuminen ja maailmankuvan avartuminen – Kirjastojen merkityksestä ja synnystä Suomessa

Joulukuun 2017 alussa antamassaan haastattelussa arkkipiispa Kari Mäkinen kehotti kristittyjä perehtymään tieteeseen. Mäkisen mukaan tieteen ja uskonnon välillä ei ole ristiriitaa. Tieteellinen tieto ei ole ristiriidassa uskonnon kanssa, vaan tutkii todellisuutta omista lähtökohdistaan, eikä tieteen väheksymiseen ole arkkipiispan mukaan näinä aikoina syytä. Aina ei Suomessa ole ajateltu näin, varsinkaan kirkon ja sen johdon piirissä.

Yksi uskonnollinen linjavalinta suhteessa uudenaikaiseen tieteelliseen tutkimukseen tapahtui 1850-luvulta alkaen, kun suomalaisen luterilaisuuden piirissä alkoi käänne uskonnolliseen konservatismiin. Raamattuteologiaksi kutsutusta beckiläisyydestä, uskonnollisesta fundamentalistisesta suuntauksesta, kehittyi vuosisadan lopulle tultaessa Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan johtava ja ainoa koulukunta. Teologisen koulutuksen kautta se levitti vaikutustaan luterilaiseen papistoon, ja vaikutusvaltaisia beckiläisiä nousi piispoina luterilaisen kirkon johtoon. Suomalaisen yhteiskunnan nopeasti modernisoituessa uudenaikaistumisen ilmauksista – kuten perinteistä sääty-yhteiskuntaa muuttaneista uudistuksista tai uudesta tieteellisestä tutkimuksesta – tuli uskonnollisesti ”vääränlaisia”.

 

Antero Warelius luonnontieteellisen tiedon levittäjänä

Muutoksen syvyyttä, 1800-luvun loppupuolen eroa 1800-luvun alkupuolen valistushenkiseen uskonnolliseen opetukseen, kuvaa esimerkinomaisesti konservatiiviseen käänteeseen kuulumattoman pastori Antero Wareliuksen (1821–1904) kirjallinen työ 1840- ja 1850-luvuilla. FM-opinnoissaan luonnontieteisiin perehtynyt Warelius oli suomen kielen kehittäjä, opettaja, kirjailija, sittemmin Loimaan kirkkoherra ja pappissäädyn valtiopäivämies. Luonnontarkastelussaan hän oli moderni ja luonnonilmiöiden kuvauksessaan aikansa järkiperäistä tietoa edustanut ja levittänyt pastori.

Wareliuksen Enon opetukset luonnon asioista (1845, osa I) alkaa helppolukuisilla ja helposti ymmärrettävillä keskusteluilla. Kirjan edetessä teoksen sisältö muuttuu vaativammaksi, pitkiksi kappaleiksi luonnon eri ilmiöistä. Teoksen keskustelijoina ovat 10-vuotias Jusu ja hänen enonsa.

1800-luvulla ilmestyi suomeksi sekä käännöskirjoja että kotimaista kirjallisuutta, jotka valistuksen hengessä, joko teksteissään tai esipuheissaan, kävivät kamppailua suomalaisten taikauskoisuutta ja kouluttamattoman rahvaan maagisen maailmankuvaan kuuluneita uskomuksia vastaan. Wareliuksen Enon opetukset olivat yksi näistä teoksista. Hänen 24-vuotiaana julkaisemansa Enon opetukset I, jonka kakkososa ilmestyi 1856, selittivät taikuudet ja rahvaanuskomukset turhiksi.

Pastori Warelius oli Enon opetukset -teoksillaan merkittävä asioiden ja ilmiöiden rationaalisen tarkastelutavan edistäjä Suomessa. Enon opetukset -kirjojen levikki oli huomattavasti suurempi kuin teosten painosmäärät antavat ymmärtää.

Tämä koskee muutakin suomeksi 1800-luvulla saatavissa ollutta kirjallisuutta. Teosten levikkiä laajensi suomalainen kirjastoherätys ja siitä syntynyt paikalliskirjastojen verkosto. Vuonna 1874 Suomessa oli pelkästään kunnankirjastoja jo 390 kappaletta. Karstulan kirjaston historiasta esimerkiksi tiedämme, että vielä vuosina 1883–1894 Wareliuksen teoksen ykkösosaa lainattiin nelisenkymmentä kertaa.

Warelius ymmärsi, että taikausko ja maagiset rahvaanuskomukset opittiin lapsena, yhteisöön kasvettaessa. Wareliuksen teos oli suunnattu juuri lapsille kuin rokotuksena tätä tradition siirtymistä vastaan. Enon ja Jusun keskustelu alkoi 10-vuotiaan Jusun pimeänpelosta. Eno kertoi, ettei aaveita eikä menninkäisiä ollut olemassa. Moni kuitenkin uskoi niihin, kun oli ”pahoista lapsuudessa kuultuista jaarituksista” pelästynyt.

Eno kertoi Jusulle itse menneensä pimeällä moniin pahoihin paikkoihin kuten hautausmaalle ja huomanneensa, ettei mitään aaveiden kaltaista pelättävää ollut olemassa. Jusu-poika jatkoi keskustelua kysymällä, oliko sitten olemassa pahoja henkiä, jotka mainitaan Raamatussa. On perkele joukkoineen, eno vastasi lisäten, ettei ruumiillinen ihminen näitä koskaan näe. Perkeleellä ei ollut ruumista. Hän ei voinut siten puhua, kun suutakaan ei ollut, eikä perkele voinut ylipäätään tehdä ihmiselle mitään pahaa. Jusu kuitenkin ihmetteli, miksi aaveista, tontuista ja ”muista sellaisista” sitten puhutaan paljon, jos niitä ei ole olemassa. Moni väitti jopa nähneensä niitä.

Eno selitti tämän johtuvan siitä, että muutamat ihmiset vain valehtelivat saadakseen itselleen kunniaa siitä, mitä muut eivät näe. Toiset taas näkivät näkyjä juovuspäissään, toiset taas saattoivat hourailla ollessaan sairaina. Oli myös ”konnankurisia” ihmisiä, jotka halusivat vain pelotella muita. Eno selitti Jusulle, että pimeässä mielikuvitus näkee mitä sattuu. Kun käy tarkistamassa, mitä luulee nähneensä, näkeekin vain jonkin luonnollisen kappaleen kuten vaikkapa männyn.

Enon opetuksia luonnon asioista opetti julkaisuaikansa käsityksiä ”maailmanrakennuksesta” eli painovoimasta, maapallon pyörimisestä ja maan akselista. Se selitti auringon paisteen vähäisyyden maailman navoilla ja maan liikkumisen kiertoradalla. Teos opetti myös muista taivaankappaleista, Linnunradasta ja muista ”linnunratakunnista”, auringon koosta ja siitä, että planeettojen valo oli auringon valoa. Warelius kertoi aurinkokunnan planeetoista Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Westa, Juuno ja Pallas sekä pyrstötähdistä, niistä tehdyistä havainnoista ja Halleyn komeetasta. Hän myös kertoi, kuinka avaruutta tutkittiin isoilla kurkistimilla eli kaukoputkilla.

Lapsille suunnatussa teoksessa kerrottiin planeetoista tavalla, joka luultavasti herätti hämmästystä teoksen lukijoiden keskuudessa.

Heidän pintansat wuoriset ja kukkulaiset kuten Maankin. Kyllä kaiketi niissä asuu ihmisiäkin elikkä muita järjellisiä olennoita – – oppineet arvelevat pyrstötähdelläkin elävän järjellisiä olentoja.

Planeetoilla saattoi asua pastori Wareliuksen mukaan järjellisiä olentoja siksi, että luultavasti Jumalan viisaus ei ollut laittanut planeettojakaan tyhjän pantiksi kiertämään aurinkoa, kun Jumala oli Maahankin asettanut ihmisiä sen viljelijöiksi ja varjelijoiksi.

Enon opetukset antoi luonnon ilmiöille (mukaan lukien virvatulet, noidannuolet, tähdenlennot, ukkonen ja salamat) rationaaliset, luonnolliset selitykset. Viljo-Kustaa Kuuliala on huomauttanut jo 1947, että pastori Warelius esitti vuoden 1845 kirjassaan luonnontieteellisiä käsityksiä, joita rahvas ei ollut kuullut aiemmin ainakaan pappien opetuksesta. Kuuliala piti epätodennäköisenä, että koulujakäymätön rahvas olisi myöskään muuta kautta tuntenut luonnontieteellisiä selityksiä Wareliuksen kuvaamille luonnonilmiöille.

Warelius ei laskenut maailman ikää luomisesta tai vedenpaisumuksesta. Hänen maailmanselityksessään ennen ihmistä maapallolla oli ollut nisäkkäitä, ”mammallisia eläimiä”, ja ennen niitä ”alhaisempia sikisiä olentoja”. Maa oli hänen mukaansa kehittynyt kauan ennen elollisten olentojen ilmaantumista.

Teokseen kuului tuttujen luonnonilmiöiden ja veden kiertokulun selittämisen lisäksi laajahko luku tulivuorista, jotka ilmeisesti kiehtoivat Wareliusta. Hänen mukaansa tulivuorten purkaukset syntyivät tulikiven, raudan ja veden reagoidessa keskenään. Hän opetti lukijoitaan myös Vesuviuksen purkauksesta vuonna 79, hautautuneiden kaupunkien löytymisestä ja Herculaneumin kaivauksista.

Pastori Wareliuksen kirjasta saatiin lukea ilmiöstä nimeltä lieke. Warelius oli hyvin kiinnostunut liekkeestä eli sähköstä, hän mainitsee sen usein, ja siitä on Enon opetuksissa oma erillinen lukunsa. ”Lieke aine” oli Wareliuksen mukaan muodostunut positiivisista oleista ja negatiivisista epäistä. Hän toivoi sähkön tulevan hyötykäyttöön ”meidänkin rakkaassa isänmaassamme ymmärryksen valon levitessä”. Sitä merkitystä, joka sähköllä tulisi olemaan, tämä valistunut pastori ei luonnollisesti varhaisessa kirjassaan osannut ennakoida. Hän arveli sähköstä olevan hyötyä sairaiden hoidossa.

 

Kirjastojen verkosta ja sen tarjoamasta kirjallisuudesta

Wareliuksen kirjat ovat yksi esimerkki kirjallisuudesta, jota 1800-luvulla maassamme syntynyt. Kunkin paikkakunnan vapaaehtoisten sivistysaktivistien perustama kirjastoverkko levitti rahvaan ulottuville. Kirjastojen tarjonta vaihteli paikkakunnittain ja kirjastotyypistä riippuen. Joka tapauksessa kirjastot tarjosivat lainattavaksi, ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan, monenlaisia lehtiä ja kirjoja. Tämä rikkoi kirjan omistamisen ja sen lukemisen välisen siteen Suomessa. Jos henkilöllä oli hyvä lukutaito tai halu sen hankkimiseen, paikallisista kirjastoista saattoi lainata satamäärin teoksia. Kirjallisuus tarjosi tietoja ja hartauslukemista, mutta antoi rahvaalle myös mahdollisuuden viihdelukemiseen ja pakoon arjesta eksoottisten seikkailuiden, satujen ja mielikuvitustarinoiden maailmaan.

Leo Schadewitzin (myöh. Harmaja) keräämien, vuonna 1903 julkaistujen tietojen mukaan Suomen maaseudulla oli vuosisadan vaihteessa 1 794 kirjastoa. Kirjastojen tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida; oli kunnankirjastoja, koulukirjastoja, opettajienkirjastoja sekä erilaisten yhdistysten kuten työväenyhdistysten ja nuorisoseurojen perustamia kirjastoja. Alkuinnostuksen jälkeen yksittäisen kirjaston toiminta saattoi taantua tai peräti loppua ja sitten taas uusien kirjastoaktiivien voimin viritä uudestaan.

Kirjastojen tarjonnassa näyttää olleen vaihteleva kokoelma uskonnollista kirjallisuutta, koti- ja ulkomaisia romaaneja, lakioppaita ja lääkärikirjoja, yleistä ja kotimaista historiaa käsitteleviä teoksia, raittiuskasvatuskirjoja, maanviljelysoppaita, runoja, lehtiä, laulukirjoja, Kansanvalistusseuran kalentereita, eri alojen kuten matematiikan ja fysiikan oppikirjoja, ulkomaita kuvanneita matkakertomuksia ja luonnonilmiöiden selityksiä.

Karstulan kirjaston säilyneistä lainaustiedoista näemme, että kunnassa, jossa voimakkaasti vaikutti evankelinen herätysliike, vuosien 1883–1894 suosituinta luettavaa oli uskonnollinen kirjallisuus ja kaikkein lainatuinta materiaalia olivat Martti Lutherin teokset tai niistä toimitetut kokoelmat. Kirjaston tarjonta synnytti myös paikallisia ryhmiä, suurempia ja pienempiä, jotka hankkivat tietoja lakitekstien sisällöistä, historiasta, Muhammedin elämästä tai lukivat Kalevalan tai Shakespearen Macbethin.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna on eri tavoin muistettu ja nostettu esille suomalaisia ns. kansallisaarteita, itsenäisyyden ajan kirjoja, henkilöitä ja ilmiöitä. Suomalaisen yhteiskunnan perusteet kuitenkin rakentuivat ja rakennettiin monin tavoin jo autonomian aikana. Suomalaisten kirjastojen verkko on yksi suomalaisen kulttuurin aarteista. Se on itsenäisyyden aikaa vanhempaa perua. Kirjastoilla on ollut merkittävä rooli kirjallisuuden levittäjinä rahvaan pariin, modernin lukutaitoisuuden edistäjinä sekä suomalaisten maailmankuvan avartajina aikana ennen yleistä oppivelvollisuutta.

 

Kirjoittaja on teologisen aate- ja oppihistorian sekä kirkkohistorian dosentti, joka on tutkinut muun muassa kirjastojen historiaa Suomessa. Kirjoitus perustuu dos. Luukkasen tutkimukseen Mitä maalaiskansa luki? Kirjasto, kirjat ja kirjoja lukeva yhteisö Karstulassa 1861–1918. Historiallinen Arkisto 143. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2016, 616 s.

Joulukuun Uuden tutkimuksen ilta ma 4.12.

Joulukuun Uuden tutkimuksen illassa ma 4.12.2017 klo 17.00 kuulemme kolme kirjahistoriallisia teemoja sivuavaa esitelmää. Aiemmasta tiedosta poiketen UTI pidetään Tieteiden talon salissa 405 (Kirkkokatu 6, Helsinki).

FT, Jesse Keskiaho: Reunamerkinnät Augustinus-käsikirjoituksissa 400–900

Augustinus on läntisen kirkon keskeisimpiä kirkkoisiä. Hänen teoksiaan luettiin ahkerasti, ja tästä on jäänyt jälkiä myös teosten käsikirjoitusten marginaaleihin. Esitelmässään Jesse Keskiaho esittelee millaisia reunamerkintöjä muutamiin Augustinuksen teoksiin tehtiin niiden leviämisen ensimmäisenä viitenä satana vuotena, ja mitä ne voivat kertoa siitä, miten näitä teoksia luettiin.

TT, Tarja-Liisa Luukkanen: Suomalainen kirjastoherätys ja kirjat rahvaan maailmankuvan muuttajina

”Kirjastot owat waraittomain auttajat, kun kirjasto on joka kylässä ei tarwitse köyhänkään kaiwata siwistyksen ja opin alkeita – – jos siis rakastaa siwistyksen ja opin juurtumista Suomen kansassa, hänen täytyy myös kutsua ilmi siwistyksen ja opetuksen wälikappaleita, joiden seassa kirjastot owat parhaimpia ja waikuttawampia.” Sanomia Turusta 1856.

1800-luvun kirjastoherätys loi Suomeen kirjastojen verkoston. Samalla, kun suomenkielinen julkaisutoiminta laajeni, kirjastot toivat kirjat ja lehdet sekä kirjallisen kulttuurin että koulutuksen marginaalissa ja maagisen maailmankuvan vaikutuspiirissä eläneen maalaisrahvaan ulottuville. Vuonna 1874 pelkästään kunnankirjastoja oli 390, joista suomenkielisiä oli 337.

Rahvaan todellinen lukutaito oli heikko, ja kirjastot tukivat lukutaitoisuuden kehittymistä. Jos paikkakunnalla oli kirjasto, köyhäkin, jos hän oli lukutaitoinen tai opetteli lukutaitoiseksi, saattoi lukea satamäärin kirjallisuutta ilmaiseksi tai pientä lainausmaksua vastaan. Lainattavissa ollut kirjastojen tarjonta levitti tietoja ja taitoja, tarjosi viihdettä ja uskonnollista kirjallisuutta. Esitelmässään Tarja-Liisa Luukkanen tarkastelee suomalaisten 1800-luvun kirjastojen roolia rahvaan maailmankuvan muuttajina, rationaalisen maailmankuvan levittäjinä. Esitelmä perustuu tutkimukseen Mitä maalaiskansa luki? Kirjasto, kirjat ja kirjoja lukeva yhteisö Karstulassa 18611918 (2016).

FT, Sophia Alix Capdeville: Saamen kirjahistoria Suomessa: sen juuret ja kehitys 1820–1920

Saamen kirjahistorian tutkimuksessaan Sophia Alix Capdeville on pyrkinyt osoittamaan, miten muutamat henkilöt onnistuivat edistämään saamenkielellä julkaistun kirjallisuuden määrän kasvua joidenkin henkilöiden vastustuksesta huolimatta. Ensin hän esittelee sellaisten suomalaisten pappien osuutta, joiden ansiosta saamenkielisen kirjallisuuden määrä lisääntyi. Toiseksi hän tuo esiin saamelaisten omaa osuutta ja työtä kyseisten teosten aikaansaamisessa. Lisäksi hän valottaa myös sitä, mitä mieltä saamelaiset olivat painettujen teosten käytöstä. Näin hän osoittaa saamelaisten aktiivista roolia teosten julkaisemisessa, sillä ilman heidän panostaan saamennoksia ei olisi ilmestynyt.

Esitelmä perustuu Capdevillen ranskankieliseen väitöskirjaan L’histoire du livre saami en Finlande: ses racines et son développement de 1820 á 1920 (2017), joka on luettavissa täällä: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/52938. Teos sisältää suomenkielisen lyhennelmän.

 

Vapaa pääsy. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Aiemmin ilmoitettu TT, Suvi-Päivi Kosken Merkittävä kirjalöytö Saksasta – meneekö varhainen virsikirja- ja katekismushistoriamme uusiksi? -esitelmä siirtyy pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Uskonto ja uhri Neuvosto-Karjalassa: Mietteitä Ikitie-elokuvan äärellä

Niko Huttunen

Kävin jokunen viikko sitten katsomassa Antti Tuurin romaaniin perustuvan Ikitie-elokuvan. Sen on ohjannut AJ Annila ja pääosaa esittää Tommi Korpela. Elokuvassa on onnellinen loppu, mutta päällimmäisenä mieleen jäi teloitusjono. Tavallisesti niistä kerrotaan natsien Itä-Euroopassa suorittamien juutalaispuhdistusten yhteydessä, mutta tämä on suomalaisten historiaa. Myös usko on voimakkaalla tavalla läsnä elokuvassa.

Jatka lukemista

6.11. Syyskokous ja uuden tutkimuksen ilta: Onko 3D-tulostus uskon asia?

Syyskokous 

Suomen kirkkohistoriallisen seuran sääntömääräinen kevätkokous ma 6.11.2017 klo 16.30 alkaen Tieteiden talolla, salissa 312 (Kirkkokatu 6, Helsinki). Tervetuloa!

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen klo 17.15 alkaen marraskuun uuden tutkimuksen ilta.

 Marraskuun uuden tutkimuksen ilta

6.11.2017 klo 17.15 (Tieteiden talo, sali 312)

Onko 3D-tulostus uskon asia?

Pekka Ketola, FT

3D-tulostus on nopeasti yleistyvä teknologia, joka on jo jalkautunut mm. teollisuuteen, lääketieteeseen ja taiteeseen. Teknologia on synnyttänyt myös arkeologian, historian ja teologisen tutkimuksen sovelluksia, sekä inspiroinut käytännöllisiä ratkaisuja nykypäivän uskonnolliseen toimintaan.

Esitelmässä pohditaan 3D-tulostuksen ja teologian yhtymäkohtia, teologisen esineistön valmistukseen liittyviä näkökulmia, sekä ehdotetaan aiheeseen liittyviä kehityspolkuja ja mahdollisuuksia kirkkohistorian sovelluksissa. 3D-tulostus tulee olemaan olennainen osa kirkkohistorian tutkimusta, yhteisöllisyyden rakentamista ja tulevaisuuden seurakuntatoimintaa. Voiko 3D-tulostus olla työväline myös kirkkotulevaisuuden tutkimukselle?

Vapaa pääsy. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

SKHS Helsingin Kirjamessuilla

Tule kuuntelemaan keskusteluja reformaatiosta ja antisemitismistä Helsingin Kirjamessuille. Kirkkohistoriallinen seura on mukana Tiedekirjan osastolla (6g70) kahden tilaisuuden voimin.

Torstaina 26.10. klo 13–13.25 Reunahuomautuksia reformaatiosta.

Miltä reformaation historia näyttää tänä päivänä? Miten tulkinnat ovat muuttuneet, ja onko siitä enää mitään sanottavaa? Reformaation marginaaleja ja sydänmaita kartoittamassa yleisen kirkkohistorian emeritusprofessori Simo Heininen ja Luther-tutkija Sini Mikkola. Haastattelijoina Piia Latvala ja Olli Lampinen-Enqvist.

Perjantaina 27.10. klo 12–12.25 Kirkko ja antisemitismi

Miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko suhtautui antisemitismiin itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä? Eurooppalainen antisemitismi eli vahvaa nousukautta vuosina 1917-1933. Miten tämä aate näkyi Suomessa kirkollisissa lehdissä, keskusteluissa ja piispojen näkemyksissä? Paavo Ahonen on kirjoittanut ensimmäinen perusteellisen tutkimuksen itsenäisen Suomen kirkollisesta antisemitismistä. Häntä haastattelee tuoreen tutkimuksen tiimoilta dosentti André Swanström.

Tiedekirjan osastolla on myös muuta kinnostavaa, uskontoon ja historiaan liittyvää ohjelmaa:

http://www.tiedekustantajat.fi/kirjamessut2017.php

Suomalaiset SS-miehet ja sotarikokset

André Swanström

Suomalaiset SS-miehet ja sotarikokset

Suomalaisista SS-miehistä on tähän mennessä vallinnut käsitys, jonka mukaan yksikään heistä ei ottanut osaa juutalaisten joukkomurhiin tai muihin sotarikoksiin. Tiedossa on kuitenkin, että varsinkin ns. divisioonan miehet eli SS-divisioona Wikingin yksiköihin hajalleen sijoitetut suomalaiset todistivat julmuuksia, kidutusta ja teloituksia, joiden uhreina olivat juutalaiset, paikalliset siviilit ja venäläiset sotavangit. Uudet, vasta päivänvaloon tuomani todisteet viittaavat vahvasti siihen, että suomalaisia oli mukana myös sotarikosten tekijöiden joukossa. Esimerkiksi SS-mies Olavi Kustaa Aadolf Karpalon kirje suomalaisten SS-miesten yhdysupseerille ja sotilaspastorille Ensio Pihkalalle on selvä todiste siitä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset todella osallistuivat holokaustin toteuttamiseen ja sotarikoksiin.

Jatka lukemista

Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto

André Swanström

Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto

Olivatko toisen maailmansodan suomalaiset SS-miehet epäpoliittinen eliittijoukko tai isänmaanystäviä seikkailuretkellä? Olivatko he muuhun SS:ään verrattuna poikkeus yhdysupseereina toimivine sotilaspappeineen? Nämä suomalaisen SS-tutkimuksen itseoikeutetun auktoriteetin professori Mauno Jokipiin lanseeraamat ja totuutena toistetut lennokkaat luonnehdinnat kaipaavat selvästi lähempää tarkastelua.

Jatka lukemista